Aloitin projektin, ankaran neulomisen lisäksi, inventaariolla. Edellinen arvioni keskeneräisten töiden määrästä osoittautui virheelliseksi. Kaappien ja laatikoiden kätköistä löytyi 19 keskeneräisyyttä - kuusi neulepaitaa, viidet lapaset/kämmekkäät, viisi huivia, yksi baskeri ja kahdet sukat. Apua. Miten tässä näin kävi?


Keskeneräisten töiden pinoa (miten niin tykkään lajitella asiat värien mukaisesti?)

Luonnollisesti tarkistin myös lankavaraston määrän, sillä säilytän lankoja ja keskeneräisyyksiä sikin sokin samoissa laatikoissa. Lankaa oli vähemmän kun luulin - ja enemmän kuin mitä Mies oletti. Tästä lankapinosta melko suuri osa tulee kulumaan noiden keskeneräisyyksien viimeistelyyn. Uudenvuodenprojektiinhan kuului saada samalla pienennettyä lankavarastoa niin paljon kuin mahdollista - joku voisi muuten kertoa, miksi ihmeessä olen ostanut valkoista Palmaa tai maastokuvioitua Pop Plussaa? Mutta eihän lankaa voi poiskaan heittää? Nuo kerät ovat seuranneet mukana jo pari muuttoakin...



Päivitin tuonne oikealle listan keskeneräisyyksistä. Lisäsin myös boksin, jossa ovat valmistuneet työt. Haaveboksi saa ehkä toistaiseksi olla tyhjänä, sillä pyrin nyt neulojan nirvanaan, täydelliseen tilanteeseen, jossa mitään ei ole kesken ja ideat saavat rauhassa tulvia valaistuneeseen mieleen. Jepjep. Itsekuri koetuksella.

Jonkin aikaa sitten törmäsin jossakin blogissa (TM) pohdiskeluun siitä, miksi kissat menevät aina pahvilaatikoihin, olivat laatikot kissan kokoon nähden miten epäsuhtaisia tahansa. Tässä esimerkkiä näyttää Sophie ja konvehtirasia. Siinä se istua kökötti, konvehdit olin onneksi ehtinyt korjata kulhoon alta pois.